Moses Hazy – The Incredible Flow of Life Show
Vuodesta 2004 lähtien Moses Hazy on ollut eräs suosikkibändeistäni. Neljän omakustanteen jälkeen bändi on rohkeasti nauhoittanut lähes koko albumin uutta musiikkia, vaikka aiemmat julkaisut ovat olleet erinomaisia. Ainoastaan Play That Damn Guitar ja piilobiisi In Your House ovat tuttuja bändin kotisivuilta. Kuusihenkisen ryhmän voimavara on edelleen iloisessa yhteissoitossa. Muihin bändeihin erottavana tekijänä ovat Joonas Karjalaisen koskettimet ja trumpetti, sekä Pekka Tuomen saksofoni ja huilu. Lisäksi Jari Pääkön bonzomainen rumpuilottelua on entistä nautittavampaa kuultavaa.
Albumille on selvästi haettu live-fiilistä. Osan tässä karahdetaan kiville. Välillä Riku Rousun vokaalit ovat liian viimeistelemättömiä ja osaa raitoja vaivaa hienoinen päämäärättömyys. Meininki on tärkeämpi, kuin substanssi. Tällä kertaa lause ei aivan pidä paikkaansa. Kaiken sooloilun ja kohkauksen sekaan olisi mielelläni huolinut enemmän selkeärakenteisia rock-rykäisyjä. Toisaalta tasapainottelu rempseän revittelyn rajamailla on Moses Hazyn suola, joka erottaa bändin muista kotimaisista rock-ryhmistä.
Useasti The Flaming Sideburnsiin verrattu Moses Hazy kuulostaa St. Walter ja All in Vain raidoilla isoveljeltään. Vertailua voidaan suorittaa myös Slideshakeriin tai The Rolling Stonesiin. Albumin B-puolen avaus Twice the Pride, Double the Fall kiihtyy hurjaksi kabareenumeroksi, jonka huipennuksesta tulee mieleen The Queen. Northern Lights on puolestaan velkaa Neil Youngille, kunnes biisi muuttuu kiihkeäksi tajaa-ajo funkiksi, siirtyen siitä luontevasti pinkfloydimaiseen avaruushämyilyy. Juuri tälläisen vapaan ”jamittelun” takia bändi on eräs suosikeistani. Albumin hienoin raita, joka yhdistää osuvasti bändin omia vaikuteita vakuuttavaksi kokonaisuudeksi.
Albumin visuaalinen puoli on näyttävää. Ristomatti Myllylahden psykedeeelinen kansipiirros ja cd:n vinyylireplikaprässäys, kuten Morrisseyn uudella albumilla ovat kaikki hienoja yksityiskohtia, joita levykeräilijä osaa arvostaa. Rönsyilystään huolimatta kokonaisuutena syksyn piristävin albumidebyytti, joka päättyy turhaan piilobiisiksi naamioituun äärettömään tarttuvaan iloitteluun, In Your Houseen.
Pisteet 4/5
-Jarkko Veijalainen, Noise.fi, 12.09.2006
Moses Hazy: The Incredible Flow Of Life Show
Gashopper
* * * *
Tätä levyä on tullut odoteltua kaksi vuotta takaperin Desibelin toimitukselle saapuneen, bändin mukaan nimetyn ep:n ensimmäisistä säkeistä lähtien. Tornio-lähtöinen rock-kuusikko Moses Hazy lupasi paljon jo tuolloin, jazz-orgaanin ja juurevien puhaltimien maustama menevä rock-keitos kuulosti todella hyvältä ja elävältä jo levyllä. Keikoilla sitten homma kuohkeutui entisestään. Levymuodossa kakkos-ep Again onnistui tarjoilemaan homman vielä selkeitä hittibiisejä kuten Suck My Elbow ja Judas Of Today. Vain taivas oli rajana.
Mistä päästäänkin alkusyksyyn 2006 ja Gashopperin julkaisemaan debyytti-pitkäsoittoon. Moses Hazy näyttää saman tein harvinaislaatuisen luovuutensa – levyllä ei juuri alkuaikojen renkutuksia kuulla, vaan rahkeet riittävät kokonaisen uuden albumin rakentamiseen ilman vanhojen hittien hyödyntämistä. Vaarana on tietysti se, ettei levyltä löydy yhtä vahvaa materiaalia. Ensikuuntelulla tällainen ajatus vielä pyörikin hiukan mielessä, vaikka samalla tuli ihasteltua, kuinka eläväiseltä ja tuoreelta kuusikko onnistuu kuulostamaan levymuodossa. Muutaman kuuntelukerran jälkeen uudetkin kappaleet ovat avautuneet sen verran, että niistä pystyy rehellisesti pitämään tasavahvoina aiemman Hazy-materiaalin kanssa. Silti sitä uutta Elbowta en ole vielä löytänyt…
Bändille on annettu aikaa kolme varttia, biisimäärässä kymmenen raidan verran. Aika käytetään hyvin. Heti avausraita Flow Of Life tuo yhtyeen parhaat puolet esiin – juureva, menevä ja rouhea rock-potku juhlistuu torvisektiolla, koskettimilla ja Riku Rousun savuisella laululla. Liikkeen voi aistia, vaikkei nykyaikaisilla musiikkivehkeillä edes levyn pyörimistä näe. Perusasioihin kehottava Play That Damn Guitar nykii kepeällä menneiden vuosikymmenien agentti-soulilla, jossa rasvainen funk ja hiippaileva jazz lyövät kättä suoraviivaisen mutta kepeän rokin kanssa. Soita nyt sitä hiton kitaraa ja anna fonin laulaa! Ei ole itse James Brownkaan kovin kaukana…
Kilkuttavalla sykkeellä jatketaan. Kengurubensa hyppyyttää ilmavasti, taustalaululla koristeltuna. Moosesten Paranoid ei saa lyömään pirunsarvia kohti kattoa, vaan yhtye lähtee enemmän tavoittelemaan tunnelmaa, missä joka kulman takana saattaa napsahtaa. Koska moinen panikoiminen on äärimmäisen väsyttävää, luovii yhtye nopeasti rennompaan askeleeseen. Levyn hiteiksi nostaisin tummana bluesina kiireettömästi jahkailevan Brown Crystalin, jonka sielukas kertosäe yhdistettynä heleään kapakkipiano-sooloiluun elää varmasti pitkään. Siihen vielä vähän huilusooloa… aijaijai…
Sitä kiivaampaa rokkipuolta tarjoilee Twice The Pride, Double The Fall, jonka loppurevittely pistää keikoilla jalan takuuvarmasti vispaamaan. Semmoista herutusta, että… St. Walter pistää päällekäyvämmin rokaten, All In Vain herkistelee jälleen autereisemmin. Haikeasti kaartava Northern Lights on levyn toinen erityistä hehkutusta ansaitseva raita, todistaen yhtyeen olevan myös mollissa iskevä. Soul Frenzy on mainion riehakas päätös tälle kelpo debyytille, jolla Moosekset todistavat vireen säilyneen ja pään kestävän. Pohjoisen herrat tuovat rikassävyisen hippirokkinsa varmasti uuden isomman kuulijakunnan ulottuville, tai niin ainakin sopii toivoa. Edelleen 2000-luvun rokkibändiskenen yksi vahvimpia lenkkejä.
-Ilkka Valpasvuo, Desibeli.net, 04.09.2006
Moses Hazy: The Incredible Flow Of Life Show
* * * *
Moses Hazy on Tornion yllätyslahja kotimaan musiikkikartalle. Bändiä on melkoisen hankala lokeroida ahtaaseen genreluokitukseen. Garage’soul’funk olkoon suuntaa-antava määritelmä. Bändin 60 ja 70-luvulta voimaa ammentava psykedelialla kuorrutettu retroilutrippi on hämmentävä kokemus. Tehosekoitin on vatkannut aineksia urakalla kiekon tekovaiheessa.
Moses Hazy on rokkisoulia, Hellacopters-tyyppistä rypistystä, laukkaavaa funkin nytkyttelyä, psykedelian kyllästämää Grateful Dead-happotrippiä…vaikutteita löytyy niin suuri nippu että jokaisella kuulijalla on eri yhtyeparit mielessä. Eräs vanhemman polven rokkihemmo sanoi Moses Hazyn kuulostavan happotripillä leijuvalta Doobie Brothersilta. Vertailua voi heittää myös The Bellrays, Soundtrack Of Our Lives ja Eternal Erection-nimisiin orkestereihin. Tietenkin suuntaviivoja voi vetää Rollareihin ja muutamassa viisussa Hellacoptersiin mutta mikään yksittäinen sana ei pysty kuvaamaan Moses Hazyn maailmaa. Musiikillinen kierrätys on kuitenkin iloinen asia.
Flow Of Life-viisulla ladataan heti peruselementit tiskiin. Torvet antavat taustatulta, funkin suuntaan kallellaan oleva biisi rokkaa rajusti ja vokaalit lietsovat juhlat vauhtiin. Sielua ja menneitä aikoja säästämättä, tiukka retro-ote skeboissa ja torvissa hallitsee orgaaninen soundi. Kangaroo Gasoline ja Paranoid sisältävät käskevämpää rokkiskebaa, varsinkin Kangaroo Gasoline-vedosta tulee mieleen Hanoi Rocks mutta 70-luvun rokkikukkoja Hanoitkin ovat pöyhineet. Brown Crystal on taas viisu jossa Rollarit ja Doobie Brothers lyövät veljellisesti kättä kun taas St. Walter-vedossa jammailevat hengessä mukana Hellacopters ja Flaming Sideburns.
Retrohenki on voimissaan mutta aivan kultamitalliin bändin kunto ei riitä. Aineksia on keitossa niin runsaasti että välillä instrumenttien yhteispelissä olisi säätämistä. Rennon välitön soittotyöskentely karkaa hetkittäin päämäärättömäksi jamitteluksi. Vokaalit ovat yleisesti ottaen riehakasta julistusta mutta on hetkiä jolloin bändi putoaa energisen vokaalisuorituksen kyydistä. Laulajan innostus menee yliyrittämisen ja ryntäilyn puolelle. Plussapuolelle jää kuitenkin tukeva annos menevää rock’soul’funkkia jossa on lentoa ja kiintopistettä retrohenkisen täsmäpommin verran. Mistä näin kovan energialatauksen löytää pohjoisen räntäsateesta.
-J.A. Kaunisto, Mesta.net, 03.10.2006
MOSES HAZY – The Incredible Flow of Life Show
Gashopper
***+
Moses Hazyn debyyttialbumi on ollut yksi vuoden odotetuimmista julkaisuista perinnetietoisen rockin ystävien keskuudessa. Torniosta ponnistava bändi on määrätietoisesti vallannut kotimaan keikkapaikkoja aktiivisella keikkaillullaan. Pohjois-Suomi on bändin käsissä jo sulaa vahaa ja hiljalleen yhtyeen huuruinen paahto on alkanut lämmittää myös eteläisempien rokkiluolien ilmanalaa. Bändin hurmiolliset keikkaesiintymiset loivatkin pitkäsoitolle erittäin kovia odotuksia. Valitettavasti Mosekset eivät ole pystyneet vangitsemaan ääninauhalle aivan yhtä tiukkaa villiä tunnetta, joka heidän sieraimista elävänä sikiää. Studiosessioissa on silti saatu kasaan oikein kelpo debyytti.
The Incredible Flow Of Life Show koostuu kymmenestä aiemmin julkaisemattomasta rock-raidasta. Bändi hakkaa kiveen esille ne teesit, joista rakentuu ilmiö nimeltään Moses Hazy. Yhtyeen ilmaisu nojaa pitkälti 60- ja 70-luvun rock-legendojen perinteille, jota muhennettu nykyaikaisin maustein. Vaikka yhtyeen draivi rakentuu pitkälti suoraviivaisesti eteneville menoraidoille, soppaa on sekoitettu vanhan linjan progressiivisesta rockista tutuilla psykedeelisillä hullutteluilla.
Yhtyeen eläväinen yliaistikkuus nousee jopa pieneksi ongelmaksi albumilla. Vaikka yhtyeen ilmeikäs soitto on kaikessa rouheisuudessaan kuin elävä olento, valitettavasti kaiuttimen sisälle kurkistaessaan näkee vain sähköjohdon pätkiä. Moses Hazyn musiikki elää vuorovaikutuksesta ja näin eläväiseen muotoon pakattuna levy on kuin valokuva, muisto jostain elämää suuremmasta hetkestä. Välillä tuntuukin, että albumin livemäisen soitannan vastapainoksi olisi voitu tarjota vähän harkitumpia ja hinkatumpia raitoja.
Toisaalta rosostahan se Moses elää. The Incredible Flow Of Life Show on pienestä jäykkyydestä huolimatta kompakti paketti, jonka avulla voi saada kotinsa hehkumaan Hazyn luomasta kuumasta liekistä. Debyyttialbumiksi kokonaisuus on oiva, sillä se herättää janoamaan bändiltä lisää levytettyjä viisuja, vaikkei vielä täysin vedäkään jalkoja veltoiksi.
-Henri Turunen, Meteli.net, 26.9.2006
Tuulahdus menneisyydestä
Perinteiset rock and roll bändit alkavat olla tänä päivänä harvassa. Onneksi poikkeuksiakin löytyy. Meri-Lapista ponnistava Moses Hazy on Riku Rousun, Pekka Tuomen, Jari Pääkön, Jussi Niskakosken, Joonas Karjalaisen ja Mikko Sivenin muodostama poppoo. Bändi on kuuluisa valloittavista live-esiintymisistään. Debyyttilevy The Incredible Flow Of Life Show todistaa bändin toimivan myös studiossa.
Moses Hazyn musiikki ei yleensä ole sieltä helpoimmasta päästä. Ensimmäinen pitkäsoitto alkaa kuitenkin yllättävän selkeissä tunnelmissa. Flow Of Life ja Play That Damn Guitar uppoavat varmasti isompaankin yleisöön.
Ensimmäisten biisien jälkeen levy monimutkaistuu, mutta ei suinkaan huonone. Biisit tarjoavat yllätyksiä ja se on aina positiivista.
Twice The Pride, Double The Fall tarjoaa sellaista sähinää, ettei paremmasta väliä. Levy yllättää myös onnistuneilla hitailla kappaleilla.
Northern Lights ja erityisesti hieno Brown Crystal todistavat, että näistä pojista löytyy myös herkkä puoli.
Moses Hazyn debyytti on hieno levy, joka tosin tarvitsee useamman kuuntelukerran. Sen jälkeen hienouksia löytyykin joka kerralla lisää. Ainoastaan Paranoid jää jostain syystä välipalan asemaan.
Muuten mainio rokki-ilottelu päättyy parhaalla mahdollisella tavalla: Soul Frenzy on levyn paras biisi. Kappaleessa yhdistyvät Moses Hazyn hienoimmat puolet. Rousun räheää rokkiääntä yhdistettynä puhallinsoittimiin on vaikeaa vastustaa.
-Mari Julku, Pohjolan Sanomat
The Incredible Flow Of Life Show – Vuoden toistaiseksi tiukin kotimainen debyyttialbumi. Hallelujah!
Lapista tulee muutakin kuin Euroviisu-voittajia. Jos ennakkoluulottomasti käyt käsiksi kerrassaan omalaatuisella kansikuvalla siunattuun Moses Hazyn ensialbumiin, voit yllättyä enemmän kuin sinne kuuluisaan metsään mennessäsi. Varmasti aistit sammaleet myllätyt!
Musiikinopiskelijoita vinon pinon sisältävä jytäorkesteri leipoo mielenkiintoista muffinsia. Hetkittäin se tuuttaa Blues Brothers-fiiliksellä, kohta sivaltaakin Hellacopters-poljennolla ja karkaa toistuvasti Hawkwind-henkisen avaruusprogen pariin. Melkoisen pyhää rock`n`roll hurmosta.
Jos puhutaan tämänvuotisista kotimaisista debyyttipitkäsoitoista, niin tämähän vie kokonaisuutena voiton jopa jäntevästä Slideshakerista, jolla tosin yksittäisien biisien suhteen on parit selkeät valttinsa.
Hazy-vokalisti Riku Rousun kannattaisi malttaa mielensä ja pidättäytyä liiallisesta fiilistelystä. Rääkyminen ja ulvominen ovat ajoittain parusteltuja ilmaisutapoja, mutta miehen ääni kantaisi luonnollisemmassakin muodossaan.
4/5
-Ola Saarinen, Rytmi
Moses Hazy: The Incredible Flow Of Life Show
Tornion pohjavesi olisi syytä tutkia huolella.
En kirjoita tätä kuitenkaan pahalla, vaan pelkästään hämmästyneesti ihaillen. Moses Hazyn debyytistä kun ei mene massu sekaisin, mutta päänuppiin se vaikuttaa mukavan keventävästi. Luova hulluus ja hurtti meininki ovat asioita, jotka tekevät elämästä ja musiikista helpommin kestettäviä.
Pohjoisen Moses Hazyn lisäksi Vastavirta-klubilla koetaan perjantaina tamperelaiset koplat The Bitterlicks ja Lemmenpyssyt, jotka vastaavat illan suoremmasta annista. Moses Hazy ei sen sijaan liiemmin katurockaa tai kovistele, vaan kuusikko antaa mielen virran viedä.
Se on hyvä ja arvostettava asia. Moses Hazy ei ole bändinä vielä vanha, mutta soittajien taidot ja ahkera keikkailu ovat teroittaneet yhtyeen ilmaisua tehokkaasti.
Elävästi sovitettu ja tyyleissä surfaava The Incredible Flow of Life Show ei tarjoa renkutusta eikä helppoja ratkaisuja, vaan bändi tikkaa kuin passelisti nyrjähtänyt Rocket from the Crypt, The Rolling Stones tai Damn Seagulls. Moses Hazylla on selvät esikuvansa, mutta meininki on silti raikasta ja omaa. Kaikesta kuulee, että nuoriso osaa pitää hauskaa keskenään!
Siksi on erityisen mielenkiintoista nähdä, miten Moses Hazyn käy. The Incredible Flow of Like Show ei ole helppo nakkipaketti, vaan yhtye luottaa ihmisten haluun kokea erilaisia musiikillisia elämyksiä.
Arvio: * * * *
Tamperelainen, Keskiviikkona 16.08.2006
Moses Hazy – The Incredible Flow Of Life Show
Tornion Moses Hazy keittää debyytillään taidokkaan sekametelisopan. The Incredible Flow of Life Show rockaa funkin, bluesin ja psykedelian tahtiin eikä turhia näpertele. Hurtti kuusikko on jo kovan live-bändin maineessa, ja tällä kertaa yhtyeen elävä isku on siirtynyt onnistuneesti myös äänitteelle. Nämä eivät ole helpoimmat bileet, mutta sitä ei kannata säikähtää.
Arvio: 4 / 5
-Markku Makkonen, Valo/Aamulehti. Elokuu 24, 2006
Moses Hazy – The Incredible Flow Of Life Show
Torniolainen Moses Hazy on ollut jo pitkään yksi keikkapaikkojen piristävimmistä tuttavuuksista. Myös bändin omakustannesinglet ja -ep:t ovat keränneet lähes poikkeuksetta pelkästään kiitosta.
Siksi onkin ollut pienoinen ihme, ettei yksikään levy-yhtiö ole napannut Moses Hazya talliinsa ennen kuin vasta nyt.
Moses Hazy on lähes kaiken velkaa 70-luvun rockille. Utu-Moosekset eivät tee samaa virhettä, mitä monet muut saman aikakauden musiikista ammentavat yhtyeet: kuusikko ei tyydy toistamaan
vanhoja kliseitä.
Puhaltimien, klassisen rockin ja pohjoismaisen action-rockin yhdistelmä on aito ja omaperäinen. Ainoa bändi, joka tulee mieleen Moses Hazysta, on helsinkiläinen Damn Seagulls.
****
-Janne Niiranen, ViikkoSavo, 19.8.2006
MOSES HAZY – The Incredible Flow Of Life Show
Gashopper
Nuoren rock-yhtyeen pitää kuulostaa palavasilmäiseltä ja asiaansa fanaattisesti uskovalta. Torniolainen Moses Hazy on juuri tällainen yhtye, sopivasti hullun oloinen ja ilmeisen innostunut rockin soittamisesta. Yhtyeen esikoisalbumi The Incredible Flow Of Life Show ei kuitenkaan ole päätöntä kohellusta, jossa energialla ja vaahtoisilla suupielillä yritetään peittää musiikilliset lapsukset.
Treenikämpällä hikoilu ja pikkuklubeilla tahkoaminen kuuluu paitsi vapautuneena soitto-otteena myös luontevana vivahteikkuutena. Soulahtavasta rock’n'rollista lähes progemaisiin täyslaidallisiin venyvissä numeroissa on jamikuurien tuomaa telepaattista ketteryyttä, joka tekee Moses Hazysta jopa lievästi omaperäisen yhtyeen. Bändin musiikki lepää toki tukevasti 1960- ja 1970-luvun pitkätukkaisessa peruskalliossa, mutta miehet ovat omaksuneet diggailemastaan aikakaudesta myös riskienoton ja tietyn arvaamattomuuden. Erityisesti puhaltimien käyttö erottaa bändin perusrokkaajien normi-ilmailusta. Välillä pillit puhkuvat rock’n'soulia, välillä häröillään tuuheapartaisessa jazzrock-sumussa.
Ajoittain uskomattomassa elämän virrassa pärskivä Moses Hazy vaikuttaa jopa siltä kuin yhtye ei olisi aivan varma, miltä sen pitäisi kuulostaa. 60-lukulaiseen vapaanpudotuksen rokkaukseen kuuluukin myös se, ettei aina osuta ihan tasalaatuisesti napakymppiin. Suurimman osan aikaa Moses Hazyn soitto on tiukkaa ja erityisesti rumpali Jari Pääkkö on kingi vyöryvine välikkeineen. Välillä orkesterin työstöön hiipii avohärdellimäistä epävirettä ja kaaoksen siementä. Keskittyneestä Stones-riffittelystä eriskummalliseen soul-sirkusteluun epäröimättä pujahteleva Moses Hazy tuskin pyrkiikään olemaan erehtymättä soittavien laserkirurgien ryhmä.
Lähinnä yhtyeen otteista syntyy mielikuva puolirähjäisestä, mutta ehdottoman kodikkaasta kommuunista, jossa kaikki saavat meluta aika vapaasti. Asenne on vähintäänkin terve ja tarpeellinen: aitoa friikkimeininkiä ja vapauden huumaa tarvitaan aina.
* * * *
-PEKKA LAINE, Soundi 8/06
