moses hazy

Moses Hazy – Break It Down Or Shake It Loose (Albumi)

Break It Down Or Shake It Loose on yksi iskevimmistä levynnimistä koskaan. Se tuo mieleen räkäisen räntäntänttärokin, joka ei niin piittaa laulun kuulaasta soinnusta saati siitä, ettei kitaraa varsinaisesti luokitella lyömäsoittimeksi.

Pohjois-Suomen rokkiretkue Moses Hazyn kakkoslevy käynnistyy suotta hidastelematta, eikä jouda herkistelemään juuri hetkeksikään. Soittimet saavat kyytiä taidolla, ja saksofonin kaltaiset lisämausteet on ujutettu soppaan niin, etteivät ne häiritse peruspoljentoa.

Elävänä tavattoman vauhdikas ja villi orkesteri kuitenkin vähän puutuu levyllä. Karvanaama Riku Rousun ääni on rosoisen rokahtava ja biisit ovat hyviä, mutta pituutta on yksinkertaisesti vähän liikaa. Jo aloitusraita ylittää kuusi minuuttia ja rokin riemuja ylistävä Rock’n’Roll Parade menee seitsemän minuutin puolelle. Ilmaisu kärsii, kun yhdessä biisissä tanssii ja soi monta eri tyylilajia. Levyn parhaat palat ovatkin juuri rivakoita rykäisyjä, kuten Gotta Get Out of Here.

Osaamista sooloiluun on, eikä albumia voi sekametelistä syyttää, sillä linja säilyy läpi kokonaisuuden. Tilutuksesta tykkäävät saavat kaikin mokomin lisätä arvosanaan pykälän lisää, sillä soittotaiturointia levyllä riittää. Tarttuvuuden perään ei tarvitse itkeä, mutta pienellä tiivistyksellä biisimateriaali olisi vielä paljon tymäkämpää tavaraa.

Arvostelija: Anne Salomäki, Noise.fi
Arvosteltu: 31.10.2007
Levy julkaistu: 2007

Moses Hazy: Break It Down Or Shake It Loose

Kioski

Pohjoisen pojat pistävät jo toisen albumin pihalle ja groove jatkuu yhtä hyvällä poljennolla kuin tähän mennessä. Vaikka kitaristi Jussi Niskakoski onkin jo siirtynyt sivuun yhtyeen kokoonpanosta, tällä levyllä mies vielä veivaa. Niinpä yhtyeen mahdollisesti tiivistynyttä soundia ei ole vielä kuultavissa. Kuusikkomuodossakin yhtye on hiukan onnistunut ”kasvamaan irti” turhasta meuhkaamisesta ja soittoon on saatu entistä vahvemmin myös tilaa. Kapakkipianoa, puhaltimia ja ylipäätään rouheaa tallustelua hyödyntävä yhtye on alusta asti liikkunut aika grooven rockin parissa, jossa rouheus ja psykedelia lyövät oivasti kättä rullaavan poljennon kanssa. Soundin monipuolisuus ja täyteläisyys, Riku Rousun mukavan karvainen laulu ja pääosin melkoisen kipakka rullaus pitävät Moses Hazyn tällä toisella levylläänkin kotimaan eturivin rock-bändien turhan yksipuolisessa sarjassa. Sarjassa jossa Moosekset edustavat sitä omaperäisemmän soundin laitaa, vaikka herrojen tyyli onkin helposti johdettavissa mm. Rolling Stonesien kulta-aikoihin. Kertoo jotain suomalaisesta rockista.

Haastattelua varten saamaani ennakkopromoa tuli kuunneltua sen verran paljon, että suurin osa biisimateriaalista on ehtinyt tulla kohtuullisen tutuksi. Pisteet ovat koko ajan nousseet mikä lupaa hyvä levyn pitkäkestoisuudelle. Koko ajan touhussa mukana maistuneet groove-, soul-, funk-, ja agenttimausteet ovat edelleen löydettävissä, mutta tuntuisi että tällä levyllä yhtye on saanut entistä yhtenäisemmän kokonaissoundin aikaan. Samoja tuttuja elementtejä löytyy melkein jokaiselta raidalta, mutta silti biiseistä löytyy melkoista vaihtelua.

Avausraita Too Close To See menee ehkä vielä hiukan lämmitellessä, vaikka näppäilevät Beatles-väliosat ja niistä säröllä kasvatettavat rokitukset ovatkin muikeaa kuultavaa. Silti tiukasti rullaava Rock´N´Roll Caves (In´N´Out) jää vahvemmin mieleen ja riehakkuus on ihan toista luokkaa. Levyn ja koko bändin ehdottomia helmiä on kuitenkin seuraavaksi soiva Shadow Of Kim, jonka nykivyys, tarttuva kertsi ja mukavan psykedeelisen suriseva soundi muodostavat yhdessä täysosuman. Juomalaulu-hoilotuksesta tulee vielä ylimääräinen plussa kaiken muun hyvän päälle. Hyvä ote jatkuu niin vauhdikkaalla Gotta Get Outta Herellä, rauhallisen tummissa vesissä tyylikkäästi soutelevalla No One Else´s Sinillä kuin groovella Whisky & A Waterilla, jotka kaikki kelpaa nostaa yhtyeen A-luokan teosten joukkoon.

Eikä se fiilis oikeastaan laske jatkossakaan. Rock´N´Roll Parade, I Wanna Explode, Should Be Already ja levyn päättävä nimibiisi ovat kaikki kelpoisia rokkimeuhka-ralleja, joissa menneiden vuosikymmenten rock-klangi lyö osuvasti kättä tuoreen innostuksen ja rullaavan energian kanssa. Näillä määreillä Moses Hazy itse asiassa onnistuu lyömään debyyttinsä iskevyydessä ja yhtenäisyydessä. Ihan alkupään Again-EP:n alusta loppuun riemuvoittoon ei silti vieläkään ylletä pitkäsoittomuodossa. Yllättävän lähelle silti tullaan, vallankin kun levy on parantanut fiilistään jokaisella kuuntelukerralla. Erinomaista työtä.

Julkaistu: 24.10.2007
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo, Desibeli.net

Vuonna 2004 Torniossa perustetun Moses Hazyn tuore albumi kantaa nimeä Break It Down Or Shake It Loose, tiivistäen täydellisen onnistuneesti sen mistä yhtyeen taituroimassa vuosikertarockissa on kyse. Voimakkaan 1960- ja 70-lukulaisen retrorockin parista ponnistava yhtye on nauttinut mainetta viime vuosien aikana erityisesti tehokkaana livebändinä, eikä ihme, nautittavan rehellinen rock suorastaan vaatii tulla kuulluksi. Musiikillisesti yhtye kumartaa erityisesti The Rolling Stonesin suuntaan, mutta kaikuja voi kuulla yhtä hyvin niin The Beatlesin kuin varhaisen Led Zeppelinin suunnalta.

Huikealla draivilla varustettu Break It Down Or Shake It Loose on ajaton rock-levytys, jonka laaja instrumenttien kirjo ihastuttaa kaikin puolin. Pekka Tuomen hallinnoima saksofoni ja Joonas Karjalaisen trumpetti luovat sopivaa vaihtelua albumin yleisilmeeseen. Keskiössä on kuitenkin laulaja/kitaristi Riku Rousun persoona, eikä vähiten miehen persoonallisen karhean lauluäänen takia. Komean rock-laulajaäänen omaavaa Rousu esittelee taitojaan erityisesti Tom Waits -henkisessä No One Else’s Sin -kappaleessa, joka on myös muilta avuiltaan albumin timanttisin laulu. Pääasiassa Rousun kirjoittamat sanoitukset ovat pitkiä, novellimaisia tarinoita.

Edellisellä albumillaan vielä kuusimiehisenä näyttäytynyt Moses Hazy on tiivistänyt rivejään, ja samalla tuonut musiikkiinsa enemmän tyylillistä vaihtelua. Rock-painotteisuuden ohella albumilta nousevat esiin miellyttävät soul-vaikutteet.

Moses Hazy ei pyri äänelliseen tai tuotannolliseen täydellisyyteen, vaan yhtyeen toiselle pitkäsoitolle on tarkoituksella jätetty hiomattomia kulmia. Hienoisesta toistosta kärsivä albumi nostaa musiikista kantautuvan tunteen ja fiiliksen kaiken muun yläpuolelle.

Otto Suuronen, Meteli.net, 04.12.2007 11:09

MOSES HAZY: Break It Down Or Shake It Loose

Kiosk Rec

Pohjoisen Suomen nuoret ja nälkäiset rock’n’soul -lähettiläät ovat saaneet paketoitua toisen albumillisen ilosanomaansa. Moses Hazyn musisointia leimaa nimenomaan hyväntuulisuus, mikä läpäisee kaiken rock-kliseitä kierrättävistä bilesanoituksista kekseliäisiin sovituksiin ja innostuneeseen esittämiseen.

Moses Hazyn eduksi on luettava se, että rockbändiksi porukka jaksaa poikkeuksellisella pieteetillä rakentaa sovituksiin yksityiskohtia ja koukkuja. Ja on yhtyeen tyylikirjokin tavallista laajempi, koska MC5-perintöiseen riffirockiin sekoittuu selkeitä soulvaikutteita – ovathan puhaltimet kitaran kanssa tasavertaisesti esillä. Saatekirjeessä mainitut proge- ja jazzviitteet ovat sentään liioittelua.

Vuoden takaisesta debyytistä orkesteri on petrannut eritoten sovituksissa, ja tottahan myös levy soundaa astetta rouheammalta, mutta minne on ropissut osa hulluudesta? Moses Hazy tuntuu olevan mielialalääkekuurilla. Homma sujuu totutun riehakkaasti, mutta tunneskaalan kauimmaiset ääripäät ovat leikkautuneet pois.

Levystä välittyvä showmeininki tuntuu jos ei sentään steriililtä, niin ei myöskään aina kovin spontaanilta. Tylsimmillään homma typistyy opeteltujen rocktemppujen mallikelpoiseksi toistamiseksi.

MIKKO MERILäINEN, Soundi 10/2007

MOSES HAZY: BREAK IT DOWN OR SHAKE IT LOOSE / Kioski

Ydinkysymys: Ovatko hipit vielä rautaa?

Missä hemmetin välissä nämä rutjakkeet ovat ehtineet tehdä kokopitkän albumin ja paksun nipun lyhyempiä levyjä ennen Break It Down Or Shake It Loosea? Vastahan nämä väkersivät pää punaisena demoja. No, yhtä innokkaita tuntuvat jolpit olevan edelleen, vaikka ikää ja kokemusta on tullut lisää.

Jo alun alkaenkin pohjoisen pojilla oli palavan intohimon lisäksi myös tarve esitellä juurensa. Kehitys on kulkenut aika loogisia polkuja, sillä enää bändi ei yritä ahtaa kaikkea diggailemaansa saman kappaleen sisälle. Kaasujalka on keventynyt ja iän myötä mukaan on tullut ymmärrystä sävyjen ja pikkuisen pidättelemisen suhteen. Paradoksaalista sinänsä, samalla bändi on tuntunut menettäneen ainakin osan spontaaniudestaan. Luonnollista bändin fiilistely edelleen on, mutta hintsusti liian kohteliasta ja aikuismaista. Rennossa soittelussa ei ole mitään vikaa – vaara ja hulluus siinä sen sijaan kaikkoaa. Voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka taideopiskelijat tanssivat Moses Hazyn keikalla silmät kiinni, heiluvat edestakaista liikettä, jotkut sivummalla napsuttavat sormiaan.

Mutta kyynisenä ei Moses Hazya pidä cd-soittimeensa tunkea. Näiden vilpittömässä touhuamisessa on niin hyvä henki, että sillä jo saa pienet puolivillaisuudetkin anteeksi. Shadow Of Kimin kaltaiset rempseät hoilotukset pitävät levyn kevyesti plussan puolella. Oikein hyvälle mielelle tulee, kun tajuaa levyn muistuttavan Z – Salamapartion soundtrackia. Sellaista viattomuuden aikaa, jolloin rock oli uutta ja mikään ei voinut olla vielä kornia. Ja niin tylsämieliseltä kuin se kuulostaakin, Moses Hazyn hengenheimolaiset tosiaan löytyvät oman kylän pojista. Mooseksia, Ruotomieltä ja Zacharius Carls Groupia yhdistää muukin kuin kaverihenki.

Olisiko seuraavana vuorossa kokeellinen, hieman eteerisempi proge-albumi?

Antti Luukkanen, Vertigo.cd, 22.10.2007